tiistai 13. marraskuuta 2012

Se on teetä, ei kemiaa - älä immine stressaa!

Kirjoitin aikaisemmin Sakkainen valkoinen tee -kirjoituksessa teeveden laadusta. Olen saanut jutusta yhteydenottoja - kiitos niistä. On ihan totta, ettei edes perusirtoteen juojan tarvitse yleisesti ottaen välittää hölkäsenpöläystä teeveden kalkkisuusasteesta, mutta teeammattilaisen se tulee huomioida. Se pitäisi olla osa perusosaamista esimerkiksi kahvilan työntekijällä.


En muista, olenko asiasta jo aikaisemmin maininnut, mutta perustettuani teekaupan oman teeinnostukseni temppeliksi, ovat lähtökohtaisesti kaikki aikaisemmin teepussejaan autuaan tietämättöminä kupeissani lillutelleet tulleet siihen tulokseen, ettei minulle voi keittää teetä. ”En mä osaa”. ”Sä olet ammattilainen”. Epäilevät katseet ja kauhistuneet tarkastavat ilmeet. Ulkopuoliselle tarkkailijalle seurateehetkien seuraaminen olisi ammattipantomiimitasoinen esitys. Ja mistä minä mitään tiedän. Kunhan itsekin luen, mitä paketin kyljessä lukee ja sanon sen vakuuttavasti ääneen. Ei vaan, ehkä sitä jotain on oppinut, vaikka tämä makumatka on vasta aluillaan.

Tee on minulle lopulta kuitenkin vain teetä, ei kemiaa. Vaikka kaiken tekisi tarkkaa kaavaa toistaen, tulee teestä välillä kitkerää, välillä ei, joskus hyvää, joskus ei. Usein teetä Helsingin toimistolla kaataessani mietin itse, millaista kuraa tulikaan taas keitettyä.

Teetä valmistettaessa muuttujia on paljon. Vesijohtoveden laatu, kyseisen tee-erän ominaisuudet, miten teetä on kaupassa, kotona tai kuljetusten yhteydessä säilytetty. Moni asia voi mennä hyvin ja mennä huonosti. Paremmin ei voisi todeta kuin ranskan kielen lempilausahduksiani c'est la vie - sellaista on elämä! Tee on tuhansia vuosia vanha kulttuuri. Se auttaa meitä. Itse tee on paljon juojiaan armollisempi. 

Ostetun teen mukana on useimmiten valmistusohje ja tiedot käytettävän veden lämmöstä sekä haudusajasta. Niihin voi luottaa. Nyrkkisääntöjä on, mutta jokaisella teellä on esimerkiksi oma maun kannalta merkityksellinen optimaalinen haudutusveden lämpötila. Teetä valmistavat ammattilaiset ovat sen merkinneet Sinulle teepakkaukseen ja sitä kannattaa noudattaa.

Teehuoneissa usein teetä juovat tunnistaa siitä, etteivät he hätkähdä munakellomaisia pirauksia aina hieman uuden pannullisen laivuamista saliin kaadettavaksi janoisiin kuppeihin. Myös parempien teekohteiden ammattilaiset luottavat teen valmistuksessa teenvalmistajien jopa tuhanvuotiseen perinteeseen ja noudattavat prikulleen annettuja lämpötiloja ja haudutusaikoja.
 

Istahdin alas pari iltaa sitten kutsuttuna hyvässä seurassa iltateelle tamperelaisen tuttavan luona. Hän oli jo ennakkoon esittänyt toiveen Kauppiaan itse valmistavan teen. Isäntä valmisti lopulta omakätisesti oikein herkullisen teen meistä toisen vieraan kanssa. Rituaalista olisi käynyt se huolellinen huolestunut haudutus. Chai-maustettu musta tee ja suklaiset pikkuleivät kauniissa kodissa ja hyvässä seurassa. Voi pojat! Siinä unohtuivat ulkona vihmoma sade ja arkinen stressi!

Illan aikana pohdittiin myös klassista kysymystä teeveden lämpötilasta. Moni kysyy sen tietämisestä ilman lämpömittaria. Se on mahdollista suhteellisen helposti jopa. Ensin on hyvä muistaa seuraava nyrkkisääntö, joka noudattaa sekoituksissa aina herkimmän laadun periaatetta (jos esimerkiksi teessä mustaa ja vihreää teetä sekaisin):
  • vihreä tee katsoo kahdesti kasiin (80 asteinen vesi ja haudutusaika 2 minuuttia)
  • musta tee ajaa kolme karvaa vaille alle satasta (95 asteinen vesi ja haudusaika 3 minuuttia)
  • punainen tee (rooibos) heittää femmalla ysivitosta (95 asteinen vesi ja haudutusaika 5 minuuttia)
  • yrttitee kirittää kolmea sataa (100 asteinen vesi ja haudutusaika 3 minuuttia)
  • matee ja hunajapensas (honeybush) nelistää huntilla (100 asteinen vesi ja haudutusaika 3 minuuttia)

Tärkeintä kaikista on muistaa, ettei teelehti missään muodossa kestä tasan 100-asteista vettä. Se yksinkertaisesti pilaa teen ja tekee siitä pahaa. Mutta eipä lopullinen veden lämpötila siitä paljoa jää. Toinen isohko synti on käyttää liian viileää vettä. Henkilökohtaisesti juon mieluummin kiehuvasta vedestä johtuen kitkerää teetä kuin tiskirättihaileaa vaalea vetistä värivettä.

Veden lämpötila on pienellä totuttautumisella varsin helppo tietää oikeaksi, kun muistaa, että vesi on 80-asteista, kun kattilan pohjalta pintaan nousevat ihan pienet kuplat muuttuvat sellaisiksi pieniksi helmiksi (vesi ei kuitenkaan siis kiehu vielä). 95-asteista vesi on aikalailla välivaiheessa, kun nuo pienet kuplat katoavat, mutta isoja kuplia ei vielä ole. Ja 100-asteisen tunnistanevat kaikki.

Munakello on hyvä ystävä kenelle tahansa hyvään teehen panostavalle kotikahvilanpitäjälle! Myös kännykän kellolla on helppoa ottaa aikaa ja laittaa piippaus, kun haudutusaika tulee täyteen. Puruja tai pusseja ei saa jättää veteen. Silloinhan hautuminen jatkuu.

Suotavaa ei myöskään ole antaa teeveden ensin kiehua valtoimenaan ja odottaa sen jälkeen sen jäähtymistä. Kun vesi kiehuu, siitä vapautuu happea ja pitkään kiehunut vesi on teen kannalta liian hapetonta (teestä ei vain tule yhtä hyvää).

Ei kemiaa mutta kokkausta ehkä. Seuraa ohjetta ja nauti - Se on elämää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti