Kirjoitin aikaisemmin Sakkainen
valkoinen tee -kirjoituksessa teeveden laadusta. Olen saanut jutusta
yhteydenottoja - kiitos niistä. On ihan totta, ettei edes
perusirtoteen juojan tarvitse yleisesti ottaen välittää
hölkäsenpöläystä teeveden kalkkisuusasteesta, mutta
teeammattilaisen se tulee huomioida. Se pitäisi olla osa
perusosaamista esimerkiksi kahvilan työntekijällä.
En muista, olenko asiasta jo
aikaisemmin maininnut, mutta perustettuani teekaupan oman
teeinnostukseni temppeliksi, ovat lähtökohtaisesti kaikki
aikaisemmin teepussejaan autuaan tietämättöminä kupeissani
lillutelleet tulleet siihen tulokseen, ettei minulle voi keittää
teetä. ”En mä osaa”. ”Sä olet ammattilainen”. Epäilevät
katseet ja kauhistuneet tarkastavat ilmeet. Ulkopuoliselle
tarkkailijalle seurateehetkien seuraaminen olisi
ammattipantomiimitasoinen esitys. Ja mistä minä mitään tiedän.
Kunhan itsekin luen, mitä paketin kyljessä lukee ja sanon sen
vakuuttavasti ääneen. Ei vaan, ehkä sitä jotain on oppinut,
vaikka tämä makumatka on vasta aluillaan.
Tee on minulle lopulta kuitenkin vain
teetä, ei kemiaa. Vaikka kaiken tekisi tarkkaa kaavaa toistaen, tulee teestä
välillä kitkerää, välillä ei, joskus hyvää, joskus ei. Usein
teetä Helsingin toimistolla kaataessani mietin itse, millaista kuraa
tulikaan taas keitettyä.
Teetä valmistettaessa muuttujia on
paljon. Vesijohtoveden laatu, kyseisen tee-erän ominaisuudet, miten
teetä on kaupassa, kotona tai kuljetusten yhteydessä säilytetty.
Moni asia voi mennä hyvin ja mennä huonosti. Paremmin ei voisi
todeta kuin ranskan kielen lempilausahduksiani c'est la vie - sellaista
on elämä! Tee on tuhansia vuosia vanha kulttuuri.
Se auttaa meitä. Itse tee on paljon juojiaan armollisempi.
Ostetun teen
mukana on useimmiten valmistusohje ja tiedot käytettävän veden
lämmöstä sekä haudusajasta. Niihin voi luottaa. Nyrkkisääntöjä
on, mutta jokaisella teellä on esimerkiksi oma maun kannalta
merkityksellinen optimaalinen haudutusveden lämpötila. Teetä
valmistavat ammattilaiset ovat sen merkinneet Sinulle teepakkaukseen
ja sitä kannattaa noudattaa.
Teehuoneissa usein teetä juovat
tunnistaa siitä, etteivät he hätkähdä munakellomaisia pirauksia
aina hieman uuden pannullisen laivuamista saliin kaadettavaksi
janoisiin kuppeihin. Myös parempien teekohteiden ammattilaiset
luottavat teen valmistuksessa teenvalmistajien jopa tuhanvuotiseen
perinteeseen ja noudattavat prikulleen annettuja lämpötiloja ja
haudutusaikoja.
Istahdin alas pari iltaa sitten
kutsuttuna hyvässä seurassa iltateelle tamperelaisen tuttavan
luona. Hän oli jo ennakkoon esittänyt toiveen Kauppiaan itse
valmistavan teen. Isäntä valmisti lopulta omakätisesti oikein
herkullisen teen meistä toisen vieraan kanssa. Rituaalista olisi
käynyt se huolellinen huolestunut haudutus. Chai-maustettu musta tee ja suklaiset pikkuleivät
kauniissa kodissa ja hyvässä seurassa. Voi pojat! Siinä unohtuivat
ulkona vihmoma sade ja arkinen stressi!
Illan aikana pohdittiin myös klassista
kysymystä teeveden lämpötilasta. Moni kysyy sen tietämisestä
ilman lämpömittaria. Se on mahdollista suhteellisen helposti jopa.
Ensin on hyvä muistaa seuraava nyrkkisääntö, joka noudattaa
sekoituksissa aina herkimmän laadun periaatetta (jos esimerkiksi
teessä mustaa ja vihreää teetä sekaisin):
- vihreä tee katsoo kahdesti kasiin (80 asteinen vesi ja haudutusaika 2 minuuttia)
- musta tee ajaa kolme karvaa vaille alle satasta (95 asteinen vesi ja haudusaika 3 minuuttia)
- punainen tee (rooibos) heittää femmalla ysivitosta (95 asteinen vesi ja haudutusaika 5 minuuttia)
- yrttitee kirittää kolmea sataa (100 asteinen vesi ja haudutusaika 3 minuuttia)
- matee ja hunajapensas (honeybush) nelistää huntilla (100 asteinen vesi ja haudutusaika 3 minuuttia)
Tärkeintä kaikista on muistaa,
ettei teelehti missään muodossa
kestä tasan 100-asteista vettä. Se yksinkertaisesti pilaa teen ja tekee
siitä pahaa. Mutta eipä lopullinen veden lämpötila siitä paljoa
jää. Toinen isohko synti on käyttää liian viileää vettä.
Henkilökohtaisesti juon mieluummin kiehuvasta vedestä johtuen
kitkerää teetä kuin tiskirättihaileaa vaalea vetistä värivettä.
Veden lämpötila on pienellä
totuttautumisella varsin helppo tietää oikeaksi, kun muistaa, että
vesi on 80-asteista, kun kattilan pohjalta pintaan nousevat ihan
pienet kuplat muuttuvat sellaisiksi pieniksi helmiksi (vesi ei
kuitenkaan siis kiehu vielä). 95-asteista vesi on aikalailla
välivaiheessa, kun nuo pienet kuplat katoavat, mutta isoja kuplia ei
vielä ole. Ja 100-asteisen tunnistanevat kaikki.
Munakello on hyvä ystävä
kenelle tahansa hyvään teehen panostavalle kotikahvilanpitäjälle! Myös kännykän kellolla on helppoa ottaa
aikaa ja laittaa piippaus, kun haudutusaika tulee täyteen. Puruja
tai pusseja ei saa jättää veteen. Silloinhan hautuminen jatkuu.
Suotavaa ei myöskään ole antaa teeveden
ensin kiehua valtoimenaan ja odottaa sen jälkeen sen jäähtymistä.
Kun vesi kiehuu, siitä vapautuu happea ja pitkään kiehunut vesi on
teen kannalta liian hapetonta (teestä ei vain tule yhtä hyvää).
Ei kemiaa mutta kokkausta ehkä. Seuraa
ohjetta ja nauti - Se on elämää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti